Frisbeegolfin perusteet – aloittelijan opas frisbeegolfin maailmaan

Frisbeegolf on tarkkuutta ja taktikointia vaativa palloilulaji, jonka harrastajien lukumäärä on kasvanut 2000-luvulla kovaa vauhtia. Myös Suomessa frisbeegolfin harrastajien lukumäärä on kasvanut jatkuvasti johtuen sekä lajin aloittamisen helppoudesta, sopivista harrastusolosuhteista, hyvästä rataverkostosta että suomalaisten lajin pioneerien menestymisestä kansainvälisissä kilpailuissa. Frisbeegolfia päästään harjoittelemaan ja pelaamaan ainakin kaikkien suurten ja keskisuurten kaupunkien radoilla, joita myös rakennetaan lisää ympäri Suomea.

Frisbeegolf-radat

Perinteisestä golfista poiketen frisbeegolfradat eivät vaadi yhtä suuria investointeja ja maaston muokkausta, ja etenkin pienet mäet kuuluvat lajiin. Koska pelissä ei pyritä saamaan pelivälinettä eli frisbeetä reikään vaan kiekkoja varten suunniteltuun koriin, ei myöskään nurmikkoa tarvitse erikseen kasvattaa lajin harrastusta varten. Frisbeegolfratoja voidaan löytää joko tavallisista nurmikkopuistoista tai erityisesti vaikeampaan ympäristöön rakennetuista paikoista, kuten luontopolkujen yhteydestä.

Ensimmäistä kertaa frisbeegolfradalla

Frisbeegolf on hyvin aloittelijaystävällinen laji, jota kannattaa ensimmäisillä kerroilla käydä kokeilemassa paikan päällä sellaisessa frisbeegolfkeskuksessa, josta voidaan vuokrata myös kiekot. Lajin idea on yksinkertainen, ja mielikuvaa helpottaa sen vertaaminen perinteiseen golfiin sillä erotuksella, että lajissa ei ole mailoja eikä palloja, vaan frisbeekiekkoja. Frisbeegolfradalla on eripituisia ja -muotoisia väyliä, joiden toisessa päässä on maalikori ja toisesta päästä aloitetaan heittäminen.

Pelin tavoitteena on saada kiekko maalikoriin mahdollisimman vähillä heitoilla. Omaa heittoa jatketaan aina siitä paikasta, mihin kiekko jää, samalla tavalla kuin golfissa. Parhaimmillaan frisbeegolf toimii noin 3-4 hengen ryhmässä, jossa pelaajat pelaavat toisiaan vastaan. Tällöin normaalisti frisbeetä heitetään vuoron perään. Frisbeegolf sopii hyvin kaiken ikäisille ja kaiken kuntoisille ihmisille. Laji on parhaimmillaan hyvä ulkoilumuoto ja sosiaalista tekemistä luonnollisessa ympäristössä.

Frisbeegolfin kiekkojen hankkiminen

Kun olet käynyt testaamassa lajia kerran tai kaksi, voit ostaa itsellesi pari erilaista kiekkoa, joiden hinnat vaihtelevat hieman alle 10 eurosta noin 30 euroon. Kun ostat ensimmäisiä frisbeegolf-kiekkoja, kannattaa hankkia kokeilukertojen jälkeen kolme erilaista kiekkoa eri tarkoituksiin. Frisbeegolf-kiekot jaetaan kolmeen eri kategoriaan, joita ovat draiverit, lähestymiskiekot eli midarit ja putterit, vähän samalla tavalla kuin perinteisessä golfissa jaetaan mailat. Kiekkoja myydään kolmen kiekon aloituspaketteina.

Draiverit ovat usein aloituskiekkoja, joilla kierros aloitetaan. Nämä kiekot lentävät kiekoista pisimmälle, mutta niiden heittäminen vaatii hieman enemmän taitoa, mitä on kuitenkin hyvä harjoitella jo alusta asti. Lähestymiskiekot taas on tarkoitettu tarkempiin heittoihin, joilla sanan mukaisesti lähestytään koria. Kaikista paksuimpia kiekkoja ovat putterit, jotka on tarkoitettu viimeisiin heittoihin kiekkojen saamiseksi koriin silloin, kun heittojen tulee olla mahdollisimman tarkkoja.

Frisbeegolfin ratojen väylät

Frisbeegolfratojen väylät ovat yleensä noin 100-200 metriä pitkiä, ja jotkut haastavat tai mäkiset väylät voivat olla vain 50 metriä pitkiä, kun taas myös yli 300 metrisiä väyliä on joillakin radoilla. Pelin aikana pelaaja vaihtaa pelitilanteessa kiekkoa aina tarkoituksen mukaiseen kiekkoon. Kun pelivälinettä aletaan aloituksen jälkeen hallita hyvin, huomataan, että kiekoilla on erilaisia ominaisuuksia, jotka taas vaikuttavat niiden käyttöön eri pituisilla väylillä.

Väylän lisäksi frisbeegolfin kiekon lentämiseen vaikuttaa heittotapa. Koska väylät ovat erilaisia, tarvitaan lajissa erilaisia heittoja, sillä jotkut radat kaartuvat oikealle, toiset vasemmalle jne. Useimmissa frisbeegolfradoissa on väylillä esteinä esimerkiksi puita, pensaita, vesiesteitä ja mäkiä. Frisbeegolfradan väylä voi myös alkaa mäen päältä, jolloin esteenä on korkeusero alaspäin. Tärkeintä väylien suorittamisessa on kuitenkin tarkkuus, joka paranee sitä mukaa, mitä enemmän lajia harrastaa.

Frisbeegolfin kiekon heittäminen

Frisbeegolfin kiekkoa voidaan heittää rystyn tai kämmeneen puolelta eli kääntämällä kättä ylös- tai alaspäin. Lisäksi käytettyjä heittoja ovat esteiden yli heitettävät up-heitot eli upsit ja esteiden alta menevät roller-heitot. Tavallisen frisbeen heittäminen eroaa huomattavasti frisbeegolfin kiekkojen heittämisestä, sillä frisbeegolfissa tärkeää on oppia käyttämään keskivartalosta, lantiosta ja olkapäistä tulevaa voimaa. Käytössä ei siis ole perinteistä kyynärvarresta ja ranteesta lähtevää liikettä.

Heittotekniikan hiominen aloitetaan asennosta. Kiekko tulee heittää mahdollisimman läheltä vartaloa nojaamalla ensin taaksepäin ja sen jälkeen vetämällä kiekko vartalon läpi lähtösuuntaa kohti ilman frisbeen heitosta tuttua ranneliikettä. Kiekko lähtee ranteesta ääriasennossa, ja parhaat frisbeegolfin heittäjät pystyvät heittämään useiden satojen metrien heittoja. Heittämisen tekniikan oppimisessa voi mennä muutama päivä, mutta sen jälkeen sen kiekko alkaa lentää nätisti.

Yhteenveto

Frisbeegolf on hyvin aloittelijaystävällinen laji, josta monet ovat löytäneet harrastuksen myös pidemmäksi aikaa. Suomessa on paljon maailmanluokan frisbeegolfratoja, ja pelin harrastajia voidaan löytää ainakin kaikista isoista ja keskisuurista suomalaisista kaupungeista. Suurin osa lajin pelaajista on harrastajia, ja frisbeegolf on suosittu ajanviete ja lajikokeilu myös esimerkiksi työpaikan virkistyspäivillä. Vaikka laji on helppo oppia, siinä myös kilpaillaan ammattilaistasolla, jossa suomalaisetkin ovat pärjänneet mukavasti vuosien varrella.

Frisbeegolf ei ole samalla tavalla elitistinen laji kuin sen serkkulaji golf, vaan harrastajat pelaavat frisbeegolfia tavallisesti ihan tavallisissa ja rennoissa ulkoiluvaatteissa ilman erityistä etikettiä. Frisbeegolfin heittotekniikan opettelussa tärkeintä on käyttää koko vartaloa voiman tuottoon, jotta kiekko saadaan lentämään sinne, minne halutaan. Frisbeegolfin aloittaja ei tarvitse suurta rahallista panostusta varusteiden ostamiseen. Toisaalta, frisbeegolf sisältää myös paljon haasteellisuutta kokeneemmille pelaajille.